Alkoholitarjoilu pois kaupungin tilaisuuksista

KD:n valtuutettu Raija Sipinen jätti keväällä 2009 valtuustoaloitteeen alkoholitarjoilusta luopumisesta kaupungin edustustilaisuuksissa. Aloitteen perusteluna olivat sekä taloudelliset säästöt, että terveellisyys ja esimerkin näyttäminen.

Aloitetta käsiteltiin valtuuston kokouksessa 16.11. Kaupunginjohtajan ja sittemmin kaupunginhallituksen esitys oli, ettei tarjoilun rajoittamiseen ryhdytä. Marika Visakorpi teki hallituksessa muutosesityksen, että kaupunkin luopuisi tarjoilusta, ellei siihen poikkeuksellisesti ole erityisiä syitä. Esitys kaatui äänin 10-3, 1 tyhjä.

Valtuustossa Visakorpi ja Sipinen muistuttivat siitä, että talouden ollessa tiukilla, on säästöjä etsittävä kaikesta mikä ei ole välttämätöntä. Alkoholin nauttiminen veronmaksajien kustannuksella ei ole missään tapauksessa välttämätöntä ja tarpeelliset tilaisuudet voidaan hoitaa aivan yhtä mainiosti muilla juomilla. Kaupungin tulisi olla myös näyttämässä esimerkkiä päihteettömyydessä. Koska aloitteeseen annettu vastaus ei ollut tyydyttävä eikä sisältänyt mitään lukuja kaupungin alkoholiin käyttämistä summista, esitti Sipinen sen palauttamista valmisteluun. Esitystä kannatti lähes 30 valtuutettu, mutta ei aivan enemmistö.

Keskustelu aiheesta jatkunee, sillä useaakin valtuutettua kiinnosti kysymys, kuinka paljon rahaa alkoholiin todella laitetaan.